Valamo. Tällä kertaa viikonlopun retki kohdistui Itä-Suomeen Valamon luostariin. Luostari sijaitsee Heinävedellä ja matkaa sinne Oulusta on noin 450 kilometriä.
Opastettu kierros. Luostarin vierasmajassa nukutun yön jälkeen oli aika suunnistaa opastetulle kierrokselle. Noin tunnin kestävän kierroksen aikana käydään läpi luostaria ja sen historiaa. Suosittelen.
Pääkirkko. Ainakin kirkkojen osalta ortodoksilaisuus voittaa luterilaisuuden mennen tullen. Tosin vaikka yleensä pidänkin yksinkertaisesta ja pelkistetystä, niin valamon pääkirkko oli paljon jännittävämpää katseltavaa kuin kirkot, joita yleensä on tottunut näkemään. Sisällä yksityiskohtien määrä oli huimaava ja vanhoja kirkollisaarteita näkyi siellä täällä.
Kaiken kaikkiaan oli vähintäänkin mielenkiintoinen reissu.